Helsingin Sanomat
Aiheettomasti peritty arvonlisäveron suuruista vero palautetaan vain vuonna 2006 ja sen jälkeen autonsa maahan tuoneille. Eduskunta päätti asiasta tänään äänestäen.
EY-tuomioistuin päätti viime maaliskuussa, että Suomen tapa periä käytetyistä tuontiautoista yksityishenkilöiltä arvonlisäveron kaltaista veroa on EU-lainsäädännön vastainen. Palauttaminen vaatii lainmuutoksen.
Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen, että palautus tehdään pääsääntöisesti vain vuosina 2006–2009 maahantuoduista autoista. Eduskunnassa oppositio taas katsoi, että rahat pitäisi palauttaa myös ennen tätä maahantuoduista autoista. Hallituksen linja voitti ääni 134–35.
Aikaraja vuodelle 2006 perustuu siihen, että sen aikaisempaa verotusta ei autoverolain mukaan voi oikaista verottajan päätöksellä.
Palautusten saajia on kymmeniätuhansia, ja palautettavan veron määrä on 40–50 miljoonaa euroa. Oikaisupäätökset ovat luvassa kuluvan vuoden aikana, mutta osa maksatuksista jäänee ensi vuoden puolelle.
Lähde: www.hs.fi