Pauliina Salmenhaara Tinkimisen Taika, Shanghai 10.4.2002
Laatikkoa ja lusikkaa
Kevään ensimmäisenä sateisena päivänä kävelin Dong Tai -katua edes takaisin löytämättä luvattuja antiikkikauppoja. Kysyin eräältä mieheltä missä päin antiikkimarkkinat ovat. Kävelin pientä kujaa pitkin ja alkoi jo epäilyttää, että olikohan tämä oikea reitti. Keski-ikäinen nainen käveli minua kohti vesiämpari käsissään. Hän neuvoi minua kääntymän vasemmalle ja pian näinkin ensimmäiset kojut. Kadulla sijaitsevissa kojuissa oli kaikenlaista pientä kippoa, korua, laatikkoa, liinaa, lusikkaa ja posliiniesinettä. Maon punainen kirja erottui helposti joukosta. Viidenkymmenen metrin päästä joidenkin kojujen takaa ilmestyi kauppoja, joissa esineet olivat pikkaisen hienommin esillä. Dong Tai Lu’n ja toisen pienemmän kadun risteyksessä ja sen ympäristössä oli myös huonekaluja, enimmäkseen laatikkoja eri muodoissa. Ikkunan raameja löytyi pinottain.
”Tai gui le!” - ”Liian kallis!”
Koska tänään satoi eikä turistejakaan tähän vuoden aikaan ole pahemmin, olivat hinnat korkeat, mutta tinkimällä ne sai helposti alennettua. Myyjät eivät ehkä nauttineet tinkimisestä niin paljon kuin yleensä, vaikka sain minä taas nauruja ohikulkijoilta ja muilta myyjiltä, kun kävin kauppaa pienestä posliinilautasesta, jonka lähtöhinta oli 120 RMB ja jonka loppuen lopuksi ostin kahdellakympillä. Paikallinen olisi voinut saada sen kympillä. Löysin myös vanhoja valokuvia Shanghaista; näitä olin jo kauan etsinyt. Nuori nainen pyysi niistä 60 kappale mutta loppuen lopuksi ostin viisi satasella.
Tasapainottelua
Tinkiminen on taito, nautinto ja osa kaupankäyntiä, sekä kultturellisista syistä että välttämattömyydestä. Lähtöhinta on usein kaukana todellisesta arvosta. Kun ostaja on ‘wai guo ren’ tai lao wai, siis ulkomaalainen - isonenä - monikertaistuu hinta heti. Kyllä esineen saa kolmasosalla hinnasta, kunhan päättäväisesti pitää kiinni omasta hinnastaan. Ei kuitenkaan kannata olla töykeä, muuten tulee kaupantekoon hapan maku. Joskus on selvä, että tuli tarjottua liian alhainen hinta. Myyjän kiukkuinen katse ja kiljahdus ovat liian aitoja. Joskus taas tietää, etta tuli maksettua liikaa: Myyjä pyytää satasen, sinä tarjoat neljäkymmentä ja myyja suostuu heti ja alkaa samantien pakkaamaan löytöäsi. On vaikeata löytää tasapaino näiden väliltä. Joskus luulen tekeväni tosi hyvä diilin jostakin esineestä kunhan huomaan, että samaa ”originelli”, vanha, ”Ming -dynasty” esinettä myydään viereisissäkin kojuissa. Silmä oppii hetken päästä tunnistamaan nämä massatuotantoesineet.
Tinkimisestä voi tulla tavoite. Kuinka halvalla mina tämän esineen saan? Ei kuitenkaan kannata turhaan tinkiä. Pitaa olla myös valmis ostamaan. Jos hinta ei näytä tippuvan, kävelen pois hitaasti ja katselen muita esineitä. Myyjä todennäkoisesti juoksee perään, valmiina jatkamaan tinkimistä tai sitten hyvaksymään ostajan hinnan.
Suomalaisiin hintoihin verrattuna täällä on halpaa. Voi olla tyytyväinen jos saa kaapin, jonka lähtohintä on 1800 RMB, vaikkapa hintaan 1500 RMB. “Saatiinpa hyvällä hinnalla!”, sitä saattaa miettiä. “Ajattele paljonko tälläinen olisi Suomessa maksanut.” Kuitenkin, pian seuraavaksi sitä ajattelee: “Mutta paljonkohan paikallinen olisi tästä maksanut?” Ja sitten saattaa harmittaa. Kerran meille tuotiin yksi arkku kotiin ja kotiapulaisemme sattui kuulemaan kuinka paljon maksoimme siita. Hän pyöristeli silmiään ja selvästi viestitti: “Hölmöt ulkomaalaiset, menee tommoisesta laatikosta maksamaan noin paljon.” Sanoin hänelle, että tiesin hänen pitävan tätä liian korkeana hintana, mutta ulkomaalaisena minä en onnistunut saamaan tätä halvemmalla. Hän kertoi, että itse olisi saanut sen paljon halvemmalla. Samalla han muistutti, että jos haluamme verhoja, hän voi auttaa. Tämä oli viittaus hankkimiini keittiön verhoihin, jotka olin teettänyt verhomarkkinoilla. Hankinta oli kovan tyon takana kun yritin kiinaksi selittää mittauksia ja hintoja. Sekin raha meni ilmeisesti hukkaan, ajattelin.
Vieläkö alemmas?
On mielenkiintoista nähdä, miten kaupankäyntitaitoni kehittyy näiden kahden vuoden aikana. Nyt saan ostettua jo huomattavasti halvemmalla hinnalla kuin alussa, osittain siksi, että osaan jo vähän kiinaa, osaksi siksi, että tarjoan rohkeammin alhaisempia hintoja. Osa syystä löytyy myos siitä, että nykyään tinkimisestä on tullut nautinto. Neljäs syy on siinä, että tiedän etteivät nämä tavarat lopu kesken. Tavaraa on paljon, ja kun ei ole pakko ostaa, vaan voi myos antaa olla, on helpompi hieroa paremmat kaupat. Alussa olin varmasti liiankin innostunut ja luovuin pelistä liian ajoissa, hätäisenä siitä, että toiseen tälläiseen tilaisuuteen en törmäisi. Turha huoli!
Nykyään innostukseni ei oikeastaan ole haihtunut lainkaan - osaan vain peittää sen paremmin. Ja takaisin sateeseen tinkimään...!
