Suomalaisilla on kookospähkinäkulttuuri

Suomalaiset elävät kookospähkinäkulttuurissa. Ulkokuori on vaikea rikkoa, mutta kun se onnistuu, suomalaiset ovat vieraille avoimia. Amerikkalaisilla on taas persikkakulttuuri, pinta on pehmeä, mutta ydin kova. Sisään on helppo päästä, mutta perimmäiset tunteet jätetään itselle eikä negatiivisia tunteita näytetä vieraille, määrittelee konsultti Fons Trompenaaras Amsterdamista. Trompenaars jakaa kulttuurimallit kolmelle tasolle, joista on ensimmäinen tietoisuus olemassaolevista eroista. Sitten tulee erilaisuuden kunnioitus ja lopuksi kulttuurierojen yhteen sovittaminen, mikä ei kuitenkaan tarkoita kompromissia. Suomalaiset pärjäävät kulttuurimallin eri askelilla hyvin. Suomalaisten etu on, että maa on pieni. Pienuuden ansiosta suomalaiset ovat tottuneet toimimaan. Ruotsalaiset puhuvat, siinä missä suomalaiset saavat aikaan, Trompenaars sanoo. Suomalaisilla on perinteitä tulla toimeen ja elää suurempien kansojen kuten ruotsalaisten ja venäläisten kanssa. Suomalaisten omanarvontunto ei ole kovin korkea, he käyttäytyvät pikemminkin nöyrästi. Nöyryys on sekä hyvä että huono puoli. Nöyrä antaa ehkä liikaa periksi toisille, mutta toisaalta nöyrä voi saada joustavuudellaan etua bisnestilanteessa. Seminaareissa suomalaiset mieluummin kuuntelevat toisia kuin puhuvat itse. Sen vuoksi suomalaisten pitäisi osallistua kahden päivän seminaareihin, sillä suuut aukeavat vasta toisena päivänä. Tavallisesti suomalaiset ovat mielipiteissään neutraaleja. Nopeita päätöksiä vaativissa liiketoimissa suomalaiset eivät ole hyviä toimijoita, mutta pitkän tähtäimen liiketoimissa he onnistuvat kärsivällisyytensä ansiosta. Trompenaars asettaa suomalaisten vastakohdaksi italialaiset. Näistä kansallisuuksista voisi rakentaa hänen mukaansa toisiaan täydentävän tiimin. Piirteet ovat kuitenkin niin erilaisia, ettei yhteisymmärrystä ehkä syntyisi lainkaan. Kun suomalaist työskentelevät vieraissa maissa, he tulevat toimeen hyvin toisten kulttuurien kanssa ja sopeutuvat. Globalisaatio on usein sellaista, että yritetään muuttaa muita samanlaisiksi kuin itse ollaan. Suomalaiset eivät tähän syyllisty.

Kauppalehti 18.4.2001 Marja Sipilä

Return Ticket 2.7.2004


«Syyskuu 2010
MaTiKeToPeLaSu
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   

© Return Ticket® 1997-2008. Return Ticket is a registered trademark of RT Return Ticket. All Rights Reserved. By Nomovok.