Uusi sairaanhoitokortti Euroopassa matkustaville

Euroopassa matkailevat voivat kesäkuusta alkaen ottaa mukaansa uuden sairaanhoitokortin, jos EU-parlamentti ehtii tehdä siitä päätöksen alkuvuonna. Uudella sairaanhoitokortilla saa apua äkilliseen sairastumiseen Eu- tai Eta-maissa sekä Sveitsissä paikallisten asukkaiden maksamalla hinnalla. Kortti korvaa nykyisin käytössä olevat lomakkeet. Jo myönnetyt lomakkeet ovat voimassa enintään vuoden 2005 loppuun saakka. Kela myöntää kortin hakemuksesta kaikille, joilla on oikeus terveydenhuoltoon Suomessa. Maksuttoman kortin myöntämisen arvioidaan vievän viikon, kortin soveltamista pohtineen työryhmän puheenjohtaja, sosiaali- ja terveysministerion apulaisosastopäällikkö Anne Neimala sanoo. Jossakin toisessa Euroopan maassa pysyvästi asuvat, kuten eläkeläiset, anovat korttinsa sikäläisiltä viranomaisilta. Kotimaassa oleskellessaan he saavat kortilla sairaanhoitoa, jos sairastuvat äkillisesti. Kortilla saa tarvitsemansa lääkkeet kohdemaan tason mukaan korvattuina. Ilmaiseksi valtiot eivät niitä anna, vaan laskuttavat syntyneet kulut maalta, joka on myöntänyt kortin.

Uuden kortin voimassaoloajaksi on tulossa kaksi vuotta. Sen kulutttua Kela lähettää automaattisesti uuden kortin. Sairaanhoitokortin on tarkoitus jäädä välivaiheeksi ennen sähköistä sairaanhoitokorttia, jota kehitetään edelleen.

Helsingin Sanomat 16.12.2003

Return Ticket


«Syyskuu 2010
MaTiKeToPeLaSu
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   

© Return Ticket® 1997-2008. Return Ticket is a registered trademark of RT Return Ticket. All Rights Reserved. By Nomovok.