
Haastattelussa Juha Tuominen - Portland, USA
Kerrotko hieman, mikä vei sinut Yhdysvaltoihin?
1) Vanhempani opiskelivat aikanaan Yhdysvalloissa 1960 luvulla ja minun isoveljeni syntyi Yhdysvalloissa 1968. Isäni oli saanut yleisurheilustipendin BYU yliopistoon Utahissa. Hän juoksi 1964 seka 1968 Olympialaisissa 400 metrin aitoja. Myohemmin isäni toimi Niken maahantuojana. Niken paakonttori on Beavertonissa, joka on 10 minuutin päässä Portlandin keskustasta. Olimme olleet perheen kanssa lomamatkalla Yhdysvalloissa 1978. Myöhemmim iso veljeni tuli Beavertoniin vaihto-oppilaaksi seka armeijan jalkeen pelaamaan jalkapalloa Portlandiin yliopistojoukkueeseen. Vanhempani muuttivat myös Beavertoniin ja isäni meni töihin Niken pääkonttoriin Beavertoniin. Minä muutin myös Beavertoniin armeijan jälkeen. Olin Lahden Urheilujoukoissa yleisurheilijana. Tulin Amerikkaan yliopistoon juoksemaan. Valitettavasti loukkasin selkäni ja jouduin jättamään juoksemisen, mutta kävin kuitenkin koulun loppuun ja valmistuin 1997. Samaan aikaan sain myos Green Cardin, jota olin anonut 6 vuotta aikaisemmin. Viime vuonna sain Amerikan kansalaisuuden, mutta tottakai pidin myos Suomen kansalaisuuden.
Mitä tekee Prospect Mortage?
2) Prospect Mortgage on Amerikan suurin independent mortgage company. Meillä on konttoreita ympäri Amerikkaa. Meidän firma auttaa asunnon ostajia kaikissa 50 osavaltiossa. Me järjestetään asiakkaille asuntolainat alemmilla koroilla, kun pankit pystyvat antamaan, koska meidän kiinteat kulut ovat alhaisemmat seka me pelkastään teemme asuntolainoja eika mitään muuta. Me myos autamme lainojen uudelleen- rahoitus asioissa.
Onko jotain erityistä, jonka haluaisit mainita niille, jotka etsivät asuntoa?
3) Asunnon hankinta Amerikassa on minun mielestäni aika helppoa. Tällä hetkellä täällä on ostajan markkinat. Asuntojen hinnat ovat laskeneet noin 20-50% kahden vuoden takaisesta huipusta. Lainojen korot ovat myös alhaalla. Vaikein asia expatriaattiperheille on tama luottohistoria. Asunnon ostajalla taytyy olla luottohistoria Amerikassa, sekä myös korkea luottonumero (credit Score). Eli jos olet Yhdysvaltoihin muuttamassa on todella tarkeää hankkia luottokortti saman tien, sekä vaikka autolaina, jotta luottohistoria sekä luotto- numero nousevat, jotta pystyy saamaan asuntolainan. Kyllä myös pystyy saamaan asuntolainaa ilman luottohistoriaa, mutta se on vaikeampaa ja kalliimpaa. Ilman luottohistoriaa Amerikassa joudut maksamaan ylimääräisen 2% asunnon hinnasta pankille takauksena. Nyt kun Euro on niin vahva dollariin nähden asuntojen hinnat ovat Amerikassa huomattavasti edullisemmat kuin Suomessa. Täällä Portland alueelle asunnon keskihinta on noin $260,000.
Miten olet viihtynyt Portlandissa?
4) Olen asunut Portlandin aluella, Oregonin osavaltiossa noin 18 vuotta. Kyllähän aika on mennyt nopeasti. Tänne oli tosi helppo sopeutua. Ihmiset sekä luonto näyttävät ihan kuin olisi Suomessa. Täällä on kiva ilmasto. Mun mielestä kaikki asiat sujuvat hyvin helposti Amerikassa. Nyt ei tuu mieleen mitäänn sen kummempia virheitä, koska taidan olla jo aika lailla amerikkalaistunut. Yksi asia tulee kyllä mieleen: Täällä saa kääntyä oikealle punaisissa valoissa, joka nopeuttaa matkan tekoa. Tottakai ekaksi taytyy katsoa, etta autoja ei ole tulossa.
5) Amerikalaiset ovat avoimpia kuin suomalaiset. Täällä ihan tuntemattomille sanotaan moi kun tulevat vastaan vaikka pururadalla.
Sincerely,
Juha Tuominen
PROSPECT MORTGAGE
Certified Mortgage Planning Specialist
Cell (503) 997-7521
Office (503) 228-1216
Fax (866) 671-7823
E mail Juha.tuominen@prospectmtg.com
Web Site www.myprospectmortgage.com/jtuominen