Ymmärrystä vieraaseen bisneskulttuuriin

Ymmärrystä  vieraaseen bisneskulttuuriin

Julkaistu 23.10.2007

Kaupankäynti vierasmaalaisten kanssa ei ole aina helppoa. Suomalaisten olisi eräittäin tärkeää opetella tuntemaan vieraan kulttuurin tapoja, mikäli mielii menestyä liiketoiminnassaan. Kokous- ja kannustematkat: Mediaplanetin teemanumero lokakuu

Vuonna 1997 perustetun Return Ticketin toimitusjohtaja Marja Saviarolla on vankka kokemus vieraista kulttuureista. Hän lähti nuorena naisena 70-luvun puolivälissä Afrikkaan, ja palattuaan takaisin Suomeen hän meni ulkoministeriön palvelukseen.

- Ihmettelen edelleen monien ulkomaalaisten Suomi-kuvaa. Heidän tietämyksensä maastamme on yllättävän vähäistä. Mielestäni suomalainen puolestaan perehtyy vaikkapa ulkomaan komennukselle lähtiessään kohdemaahansa melko hyvin. Ongelmallisia tilanteita voi tietysti syntyä puolin ja toisin, mutta perehtymällä vastakkaiseen kulttuuriin niistä selviää yleensä hyvin.

Aasialaiset vaativat aikaa

Marja Saviaron mukaan Aasiassa käyttäydytään hyvin eri lailla kuin meillä päin - Käyttäytymisessä on paljon ei-verbaalista viestintää, esim. hymyllä saatetaan peittää omat tunteet.

Saviaro suosittelee liikematkoja suunnitteleville, että aasialaisille tulee aina varata runsaasti aikaa.

- He eivät suostu tekemään bisnestä kanssasi, ennenkuin he tuntevat sinut paremmin ihmisenä. Tulee myös muistaa, että on tärkeämpää miten asian sanoo kuin mitä sanoo.

Muodollisuus on A ja O

Kommunikoidessa vaikkapa sähköpostitse tulee noudattaa samaa muodollisuutta kuin vastapuoli. Myös hierarkian huomioonottaminen on tärkeää.

- Koska lähetettyä sähköpostia ei voi vetää takaisin, joskus kannattaa nukkua yön yli kun harkitsee vastausta täreään viestiin, Marja Saviaro suosittelee.

Liikeneuvotteluissa tulee huomioida vastapuolen asema ja mukanaolevat

- Arvojärjestys määrittele esein miten vastapuolta tulee kohdella. Esimerkiksi Aasiassa oikea istumajärjestys on erittäin tärkeä huomioida. Lisäksi siellä käyntikortin luovuttaminen on tärkeä rituaali ja osaltaan myös osoittaa käyttäytymiskoodin, koska kortista vastapuoli näkee asemasi. Kannattaa siis miettiä tarkoin, antaako sen vastapuolelle neuvottelun alussa vaiko lopussa, Saviaro neuvoo.


«Syyskuu 2010
MaTiKeToPeLaSu
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930   

© Return Ticket® 1997-2008. Return Ticket is a registered trademark of RT Return Ticket. All Rights Reserved. By Nomovok.